20.10.2010

YLE, Räsänen, homot ja ihmisten oikeudet.

Mietin pitkään, laitanko sormeni tähän soppaan vai hämmennänkö suoraan kauhalla. Hetken aikaa maisteltuani päätin tarjota keitokseen omat mausteeni.

Tiistaina 12.10. YLE esitti keskusteluohjelman, missä lyhyesti tiivistettynä oli vastakkain nykyaikaa edustavia homoja ja vanhoilliskristittyä kantaa edustavat henkilöt. Ohjelman vastakkainasettelu oli tietenkin tarkoituksellisesti haettu kiinnostavuuden lisäämiseksi.

Journalistiselta puolelta katsottuna YLE teki jälleen kerran halpaa viihdettä naamioiden ääripäiden väittelytilaisuuden "nykytilanteesta kertovaksi" keskusteluohjelmaksi. Tarkoitus ei missään vaiheessa ollut tuoda esille oikeaa nykytilannetta vaan ainoastaan laittaa kissa ja koira samaan taisteluhäkkiin. Ohjelmassa esitetyt "tämä on kirkon kanta" tai "kristinusko sanoo näin" -tyyppiset ajatukset eivät edustaneet sen enempää kristinuskoa, kuin ev.lut. kirkkoakaan - mutta ilmeisesti Päivi Räsäsen osalta edustivat ainakin KristillisDemokraatteja.

Jos valtauskontoamme tarkastellaan analyyttisesti, oli Jeesus kohtuullisen keskeinen hahmo - tämän tietää jokainen normaalin yleissivistyksen omaava henkilö. Sen sijaan asia johon ei kiinnitetä juurikaan huomiota on se, että Jeesus oli oman aikansa radikaali, uskon uudistaja. Henkilö joka nimenomaan vei valtaa papeilta ja fariseuksilta "ylemmälle taholle", sinne minne se uskonnon mukaan kuuluukin. Jeesus paasasi lähimmäisen rakkaudesta, ystävällisyydestä, toisista huolehtimisesta ja ymmärtäväisyydestä - noin tiivistetysti.

Mitä tapahtuisi jos Jeesus tänäpäivänä tulla putkahtaisi maan päälle? Ennenkaikkea, mikä olisi tänäpäivänä opetuksen sisältö? Varmaa olisi ainakin se, että seuraavan 100 vuoden aikana kirjoitettaisiin Upo-Uusi Testamentti ja Uuden testamentin opetukset jäisivät saman tyyppiseen asemaan mitä Vanha Testamentti nykypäivänä on: Kertomukseksi menneistä ajoista.

Palatakseni itse aiheeseen. Päivi Räsästä, kristillisdemokraattien puheenjohtajaa, on osoiteltu sormella kirkkoa kohdanneen joukkopaon osalta. Noin 30.000 kirkosta eronnutta! Onko Räsänen syyssä? Hänen itsensä mukaan ei ole. Tekisi mieli kysyä Räsäseltä, mikä hänen mielestään on sitten aiheuttanut joukkopaon? Samaa kysyisin myös ohjelman muilta henkilöiltä sekä YLE:n edustajilta. Itse osottaisin syyttävän sormeni suurimmilta osin ohjelmassa esiintyneisiin vanhoilliskristittyihin (mm Räsänen) sekä ohjelman tuottaneisiin tahoihin; he ovat tieten tahtoen valinneet ohjelmaansa ääripäät, eivätkä ole alkujaankaan aikoneet tehdä sellaista ohjelmaa mikä vastaisi tämän päivän tilannetta. Median valta on suuri, nyt se johti välillisesti 30.000 ihmisen eroamiseen kirkosta.

Lisäajatuksena heittäisin vielä ilmoille sen, että vielä nykypäivinä joudumme keskustelemaan ihmisten perusoikeuksista ja sallitaanko niitä toisille vai ei. Onko homoilla adoptio-oikeutta, saako homot kasvattaa lasta, saako homot mennä naimisiin. Saako homot sitä ja saako homot tätä.. homot homot homot.. *hakkaa päätä seinään*. Perheoikeutta ei kielletä jakomielitautisilta, ei murhanaisilta eikä muuten päästään vialla olevilta. Homous on poistettu sairauksien luettelosta jo kymmeniä vuosia sitten mutta vieläkin väännetään siitä saako ihminen kasvattaa lasta vai ei. Sallitaanko ihmispariskunnalle kirkkohäät vai ei. Vanhoilliskristityt jopa toistuvasti vetävät "sairaus"-kortin esille kun keskustelu kääntyy homoseksuaalisuuteen.

Onko kukaan tehnyt tutkimusta siitä, minkälainen kasvuympäristö on lapselle paras? Vanhoilliskristittyjen mielestä lapsi tarvii sekä isän että äidin mallin. Minä sanon, että lapsi tarvitsee huolehtivan ja rakastavan ilmapiirin - ei mitään perinteistä macho-isää ja hiljaista alistettua äitihahmoa ("nainen vaietkoon kirkossa"). Nykypäivänä perinteiset sukupuoliroolit ovat muutenkin enemmän tai vähemmän murtuneet, pojilta hyväksytään feminiiniset piirteet siinä missä tyttöjen hyväksyttiin käyttävän suoria housuja joskus 40 vuotta sitten.

Jotkut olivat huolissaan Päivi Räsäsen lapsista - itse en ole. Vaikka äiti vaikuttaakin parituhatta vuotta sitten vallalla olleisiin uskomuksiin jämähtäneeltä hipiltä, uskoisin heidän perheessään vallitsevan "oikeat kristilliset arvot", samat arvot joita voidaan myös kutsua "oikeiksi islamilaisiksi arvoiksi" tai "oikeiksi inhimillisiksi arvoiksi" - ne kristinuskon peruskivet jonka vanhoilliskristityt aina unohtavat: Ystävällisyys, toisista huolehtiminen, ymmärtäväisyys, lähimmäisen rakkaus ja toisten hyväksyminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti