18.6.2011

Mitä oikeastaan on uskonto?

Viimepäivinä on herättänyt kuumia tunteita keskustelut uskonnoista, lähinnä kristinuskosta, ja siitä ovatko ne yleensäkään ketään varten.

Sen enempää puuttumatta omiin elämänkatsomuksellisiin näkemyksiin, vakaumuksiin tai uskomuksiin, pyrin tarkastelemaan uskontoa sellaisena kuin se (näkemykseni mukaan) neutraalisti on mahdollista - ottaen toki kantaa niin "uskovaisten" näkökulmiin ja "uskonvihaajien" näkökulmiin.

Ensimmäinen määritelmä, mikä minulle tulee uskonnosta mieleen on työkalu jolla hallitaan kansaa. Tässä vaiheessa täytyy ottaa huomioon, että kristinusko on aikoinaan ollut asemassa mikä on nykypäivänä verrattavissa lakipykäliin. Se on ollut (ja on edelleen) moraalikäsitysten muodostama verkko joiden avulla tyhmempikin ihminen on ymmärtänyt mm. sen ettei toisen vaimoon pidä sijoittaa omia ulokkeitaan. Näistä asioista määrätyt rangaistukset olivat myöskin mahdollisimman kovia ja julmia - tuskin olisi auttanut yleiseen järjestyksenpitoon, että olisit maksanut sakkoa kaksi dinaaria pikkuisesta panoreissusta.

Nämä moraalikäsitykset, jotka ovat esimerkiksi raamattuun kirjoitettu, heijastavat sen ajan käsityksiä - mutta sen lisäksi myös sen ajan tieteen tilaa. Uskontohan on aina tullut hätiin kun tarvitsee selittää jokin asia, joka ei ole (silloisella) järjellä selitettävissä. Luomiskertomus anyone? Jos tuhansien vuosien takainen tiede olisi tietoinen siitä mihin liian pienessä populaatiossa tapahtuva lisääntyminen johtaa, olisi luomiskertomus todennäköisesti ollut muotoa: "Jumala loi mantereet ja asutti ne ihmisillä - omaksi kuvakseen hän heidät kaikki loi".

Missä vaiheessa sitten astuu mukaan se maaginen "usko"? Järjellisesti ajateltuna ja hieman tuhansien vuosien yhteisöjä ymmärtäen, viranomaisjärjestelmät olivat aavistuksen lapsen kengissä. Oli ihan puhtaasti tarve sellaiselle suurelle ja pelottavalle auktoriteetille jota kunnioitettaisiin myös siellä mihin ihminen (lue: viranomainen) ei näe. Mikäs sen parempi, kuin kaiken tietävä, näkevä ja havaitseva pelottava Jumala joka vahtii, että juuri sinä noudatat niitä moraalisia arvoja, jotka sen ajan hallitsijat (= uskonharjoittajat) ovat todenneet hyviksi. Nykyisin sitä pelottavaa Jumalaahan ei enää ole, vaan tilalla on rakastava Jumala joka antaa toivoa ja rakkautta kaikille - ehkä yhteiskunnat ovat muuttuneet sellaiseksi, että nykyisen kaltaiselle Jumallalle on enemmän tarvetta.

Tämä kaikki tietenkin pistää pohtimaan, onko nykyuskonnossa oikeastaan enää mitään jäljellä tai miksi nykyihminen yleensäkään enää uskoo mihinkään tuollaiseen? Eikö tiede riitä? .. ei, ei se riitä. Maailmassa tapahtuu edelleen hyvin paljon asioita, joihin tieteestä ei löydy selitystä - pelkkä kuittaus aivojen kemiallisesta toiminnasta ei saa ihmistä vakuuttuneeksi siitä, miten hänen persoonansa on muodostunut. Tiede ei selitä sitä kuuluisaa "kuudetta aistia" (ei kylläkään myöskään todista). Tiede ei myöskään selitä kuinka identtiset kaksoset tiedostavat toisensa syvemmällä tasolla kuin muut, eikä montaa muutakaan asiaa. Sen enempää tiede, kuin uskontokaan ei selitä miksi asiat tapahtuu.

Tiede ja uskonto on, kuten aina ennenkin, jatkuvassa murrosvaiheessa. Se murrosvaihe on omiaan synnyttämään uusia uskontoja, trendikkäästi ilmaistuna elämänfilosofioita. Tällaiset uudet trendikkäät elämänfilosofiat ovat kuitenkin pohjimmiltaan kuitenkin samanlaista uskontoa kuin mistä pyrkivät trendikkäästi irtaantumaan. Sana Uskonto kun viittaa vahvasti kahteen eri sisältöön: Uskoon ja siihen, että uskojia on useita.

Ystäväpiirissäni vilauteltu Fatalismi on esimerkki tällaisesta nu-skool uskonnosta. On täysin uskon asia, että kaikki tapahtumat ovat ennalta määrättyjä. Kuten tällaiseen ajan henkeen soveltuvalle uskonnolle on ominaista, sitä ei pysty sen enempää tieteellisesti todistamaan oikeaksi tai vääräksi, eikä sitä pysty myöskään uskonsa itsensä toimesta todistamaan oikeaksi tai vääräksi - se vain on.

Toinen nu-skool -uskonto on usko siihen, että kaikki on pelkkää energiaa ja kytköksissä toisiinsa. Tämä usko selittää selittämättömät toisistaan riippuvat tapahtumat, esimerkiksi sen kun otat luurin käteen ja samalla sekunnilla ystäväsi soittaa - tai sen, että vastaat kaverisi kysymykseen ennenkuin kaverisi on edes avannut suutaan - tai sen, että ystäväsi ottaa sinuun yhteyttä juuri silloin kun häntä ajattelet.

Yksi nouseva trendi on uskontojen vihaaminen. Se on toisaalta ymmärrettävää varsinkin jos ottaa huomioon viimeisen muutaman tuhannen vuoden aikaiset tapahtumat - mutta se mikä siinä ei ole ymmärrettävää on niiden muutaman tuhannen vuoden huomioon ottaminen vihaamisen perusteluissa. Uskonnot, aatteet, ajatukset, ne ei ole koskaan kautta ihmiskunnan historiassa ikinä vahingoittaneet ketään. Se mikä on vahingoittanut, on toiset ihmiset.

Ihminen on siitä kumma olento, että jostain kumman syystä se tarvitsee aina jonkinlaisen oikeutuksen teoilleen tai ajatuksilleen (oli se teko tai ajatus toisen ihmisryhmän massamurhaaminen tai jonkun uskonnon vihaaminen) - sitä oikeutusta haetaan mistä milloinkin, useimmiten uskontojen eriskummallisimmista tulkinnoista. Ymmärtääkseni useimmiten kyse on nimenomaan termistä "luetaan kuin piru raamattua", kuin oikeasti uskonnon moraalikäsityksien toteuttamisesta - pyhät kirjathan on useimmiten tuhansia vuosia vanhoja teoksia teoksia (liekö kirjan pyhyydelle olemassa joku aikaraja jonka jälkeen se muuttuu historiallisesta pyhäksi).Nämä pyhät kirjat heijastelee oman aikansa moraalikäsityksiä ja ymmärryksiä asioihin joita tiede ei ole osannut selittää. Näitä moraalikäsityksiä ei voida siirtää nykypäivään "tuosta noin vaan", eikä niitä voi ottaa huomioon sen enempää tekojen oikeutuksen hakemisessa kuin uskonnon vihaamiseen oikeuttavissa perusteluissakaan.

En ihmettele vanhan testamentin ajatusmaailmaa esimerkiksi homoseksuaalisuuden suhteen. Silloin ei ole tiedetty mistä on kyse, ei ole tiedetty onko se tarttuvaa, eikä ole tiedetty voiko siihen kuolla - tai vaikka on tiedetty, niin sitä ei mitenkään ole voitu todistaa, joten epäilykset kalvaa. Ihminen on perusluonteeltaan utelias mutta pelokas - kaikkea pelätään kunnes se voidaan toiseksi todistaa. Onko siis ihme, että mm. homous on todettu olevan väärin ja jotkut(nykyisin parannettavissa olevat) taudit saatanan aikaansaannoksia..

Onko oikeutettua hakea perusteluja uskontojen tai uskojen vihaamiselle asioista, jotka eivät ole tätä päivää? Onko toisaalta järkevää uskoa johonkin, joka ei ainakaan äkkiseltään näytä olevan tätä päivää? Toisaalta, miksei se tiede jo anna selvityksiä selittämättömiin asioihin. Ehkä pitää lähettää kysymykset kosmisille energia-aalloille :)